Aallonharjalla

Markus Hohdin Le Spectacle – Sähköinen sello -esitys kuultiin Oulun Uuden Musiikin Lokakuussa 2015 ja viime syksynä G Livelabissa Helsingissä. © Esajuha Posti

Sellisti Markus Hohti iloitsee freelance-muusikoiden määrän kasvusta. Hänelle vapaa muusikkous on tapa toteuttaa itselle tärkeitä visioita. Niihin lukeutuvat tällä hetkellä niin elektroakustinen nykymusiikki, improvisaatio kuin periodisoittimin tulkittu Brahms.

Kulunut sanonta ”monta rautaa tulessa” pääsee oikeuksiinsa Markus Hohdin kohdalla. Tosin raudan sijaan hän takoo selloa. Hohti on omistautunut uuden musiikin spesialisti, joka soittaa aktiivisesti Uusinta Ensemblessä sekä defunensemblessä, mutta myös perinteinen kamarimusiikki on hänelle läheistä. Sen esittämiseen hän on saanut virtaa periodisoittimista, joiden innoittamana on syntynyt myös viulisti Eriikka Maalismaan ja pianisti Emil Holmströmin kanssa romantiikan ja varhaisen 1900-luvun musiikkiin erikoistunut Ristiveto-kollektiivi. Maalismaan ja Holmströmin kanssa Hohti soittaa säännöllisesti, myös triona. Heidän lisäkseen sellistin vakituisia kamarimusiikkitovereita ovat Joonas Ahonen ja Antti Tikkanen, joiden kanssa Hohti muodostaa Rödberg-trion.

Uuden musiikin lisäksi Hohti tuntee vetoa myös kokeellisemmalle puolelle. Kuluvalla kaudella hän on alkanut tehdä yhä enemmän yhteistyötä lyömäsoittaja Samuli Kosmisen kanssa. Se on johtanut sellistin yhä syvemmälle improvisaation ja oman musiikillisen ilmaisun pariin, jota hän on muutamina viime vuosina toteuttanut myös Sid Hille Contemporary Collective -jazzyhtyeessä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS