Richard Wagner: Götterdämmerung

Richard Wagner: Götterdämmerung. Albert Bonnema (Siegfried), Luana DeVol (Brünnhilde), Roland Bracht (Hagen), Franz-Josef Kappelmann (Alberich), Hernan Iturralde( Gunther) ym. Stuttgartin valtionoopperan kuoro ja orkesteri, joht. Lothar Zagotsek. Lavaohjaus Peter Konwitschny. Euroarts.

Richard Wagner: Götterdämmerung. Siegfried Jerusalem (Siegfried), Anne Evans (Brünnhilde), Philip Kang (Hagen), Günther von Kannen (Alberich), Waltraud Meier (Waltraute), Bodo Brinkmann (Gunther) ym. Bayreuthin musiikkijuhlien kuoro ja orkesteri, joht. Daniel Barenboim. Lavaohjaus Harry Kupfer. Warner Classics.

Tämän vuoden aikana tuli dvd-markkinoille kaksi kiinnostavaa versiota Wagnerin Jumalten tuhosta. Ne ovat äärimmäisen erilaisia moderneja versioita siitä huolimatta, että molemmat ohjaajagurut, Harry Kupfer ja Peter Konwitschny ponnahtavat samasta Felsensteinin teatteriperinteestä. Molemmat kasvoivat entisessä DDR:ssä ja ovat menneinä vuosikymmeninä ravistelleet radikaaleilla näkemyksillään. Konwitschnyn tulkinta on Stuttgartista, jossa päädyttiin siihen omalaatuiseen ratkaisuun, että kaikilla neljällä Ringin oopperalla on eri ohjaaja ja lavastaja.

Onkin vaikea kuvitella, että tämä Jumalten tuho sulkisi yhtyeen koko tetralogian tematiikan, sillä sitä hallitsee alusta loppuun brechtiläinen etäännytys. Siinä ei nähdä mitään myyttis-herooista vaan nykyaikaan sijoitettu kauhun ja mustan komiikan täyttämä tarina täydellisestä petoksesta. Lavasteena on karu, kiertävän teatteriseurueen kehikko, joka aina välillä peitetään muovikelmulla. Myyttiset maisemat ovat sen eteen kankaalle heijastettuja toisen luokan näköistauluja. Siegfried on villimiehen asusteineen ja keppihevosineen metsän tollo, joka on helppo uhri modernin kravattiväen pelinappulaksi. Päähenkilöksi kohoaakin Luana DeVolin hurja Brünnhilde, joka käy kehityksen naiivista taruoliosta vihan lävistämäksi nykynaiseksi. Loppukohtauksessa hän astuu tyhjälle lavalle punaisessa konserttiasussa ja ikään kuin kehottaa kuuntelemaan musiikkia: sieltä löytyy ratkaisu. Loppusoiton aikana lavalle heijastetaan Wagnerin omia esitysohjeita kyseisen kohtauksen toteuttamisesta.

Kitshmäiset kuvaelmat saattavat ärsyttää, mutta kylmäksi Konwitschnyn viiltävä ja monimielinen teatterileikki ei jätä. Amatsonimaisen DeVolin ohella muu miehitys on hyvää keskitasoa, ja Lothar Zagorsek johtaa dynaamisesti ja eritellysti. Levyhyllyn ainoaksi Jumalten tuhoksi tätä provokatorista versiota en silti suosittele.