Voimaan ei tarvita kovaa ääntä

Lotta Wennäkoski: Nosztalgiaim; Sade avaa; Culla d'aria; Naisen rakkautta ja elämää. Heikki Nikula, bassoklarinetti, Eija Räisänen ja Tanja Kauppinen, sopraano, Riikka Rantanen, mezzosopraano, sekä Avanti!n muusikoita, johtajina Tuomas Hannikainen, Dmitri Slobodeniouk ja Pietari Inkinen. Alba, ABCD 253.

Jo oli aikakin saada Lotta Wennäkoskelta potrettilevy. Viime vuosien ajan juuri hän on punonut maan kiehtovimmat teokset, kun aineksina on häly, hiljaisuus ja kaksitoista säveltä. Wennäkosken tasainen, hiottu tuotanto on laajentunut värikkäästä kamarimusiikista yhtä värikkääseen orkesterimusiikkiin ja vokaaliteoksiin. Levy antaa näytteen näistä kaikista, mutta on erilaisista kokoonpanoista huolimatta yhtenäinen - Wennäkosken ilmaisu kantaa vahvana.

Kamariyhtyeteos Nosztalgiaim (Minun nostalgiani) todistaa kauniisti, että vielä hetki sitten nuoreksi mielletty säveltäjäpolvi alkaa jo kokea tervettä nostalgiaa. Wennäkosken nostalgian kohteena on opiskeluaika Unkarissa. Se ei ilmene tyylilainoina vaan hienostuneemmin: "se mitä satun muistamaan, se mitä haluan muistaa". Alkueleiden poljennossa ja funktionaaliseen kallistuvassa harmoniassa kansanmusiikki iskee korviin. Myöhemmin siitä tunnistaa vain taitavasti leikattuja sirpaleita - hauskimpana yksityiskohtana hurjat takapotkurytmit.

Wennäkosken teoksia on joskus väitetty "lyhytkaarisiksi". Sade avaa bassoklarinetille ja yhtyeelle onkin täynnä leikkisästi vaihtelevia sointeja, mutta Wennäkoski auttaa kuulijaa hahmottamaan myös ne pitkät kaaret. Hitaasti muuttuvat kentät tukevat detaljeja ja suuntaavat musiikkia, ja teoksen loppupuolen nousu rakentuu ihan perinteisesti hyvälle soolomelodialle. Kokonaisuuden intensiteetti perustuu paljolti bassoklarinetisti Heikki Nikulan tarkkaan sointiaistiin.

Myös Culla d'aria (Ilman kehto) jousikvartetille osoittaa, että dynaamisuuteen, voimaan ja vahvaan muutoksen tuntuun ei tarvita kovaa ääntä. Liki kolme minuuttia hiljaista keinuntaa teoksen alussa pitää kuulijan tiukasti otteessa, ja kun keinunta lopussa palaa, sen uutta ilmettä kuuntelee ihmetellen.

Pienoisooppera Naisen rakkautta ja elämää on Wennäkosken näyttävimpiä teoksia. Romantiikan naiskuvaa päivitetään monipuolisen nykyrunouden ja dramaattisen musiikin koko voimalla. Eija Räisänen, Tanja Kauppinen-Savijoki ja Riikka Rantanen eläytyvät teksteihin täydellisesti, mutta silti levyllä menetetään paljon verrattuna livetilanteeseen. Tyypillisen aamun tiskivuori ja Boogie maman päiväkotimatka kuulostavat vielä henkilökohtaisemmilta, kun vahvojen naisten karisma on konkreettisesti läsnä.

Wennäkoski lienee tyytyväinen siihen antaumukseen, jolla Avanti!n muusikot ovat viimeistelleet vaativan ohjelmiston. Tyytyväisyyteen on syytä myös kaikilla kuulijoilla, joilla on korvat auki.