RONDO on Suomen johtava klassisen musiikin aikakauslehti. Lehti ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Lehden ydinalueena on klassinen musiikki, mutta se laajentuu luontevasti myös mm. etniseen musiikkiin, musiikkiteatterin eri ilmiöihin ja tarvittaessa myös jazzin ja populaarimusiikin puolelle. Rondon voi tilata yhdessä kuuden vartavasten lehden tilaajille suunnitellun CD-levyn kanssa. Levyt ilmestyvät parillisten kuukausien lehtien liitteinä.
Lehti on perustettu vuonna 1963, ja se on vanhin yhtäjaksoisesti toiminut alan erikoislehti Suomessa. Rondon levikki on tällä hetkellä 8250 kappaletta. Lehden lukijakunta koostuu suurimmaksi osaksi musiikin harrastajista mutta myös ammattilaisista. Rondon sisällöllisenä tavoitteena on yhdistää aikakauslehtimäinen, sujuva ja värikäs journalistinen ote erikoislehden asiantuntevuuteen. Sisältö muodostuu henkilökuvista (useimmiten ajankohtaisia taiteilijoita), musiikkiaiheisista reportaaseista, musiikkielämän ilmiöitä ja musiikkipolitiikkaa analysoivista taustajutuista sekä musiikin historiaa, säveltämistä ja esittämistä valottavista artikkeleista. Lisäksi lehdessä on kolumneja, cd- ja esitysarvioita, ulkomaanuutisia ja mm. nuorille ja opetukselle omistettuja vakiopalstoja. Lehti julkaisee myös Yle Radio 1:n ja television kuukausittaisia musiikkiohjelmatietoja.
RONDON julkaisuoikeuden omistaa Suomen Musiikinopettajien Liitto. Liiton jäsenet opettavat Suomen kansainvälisesti arvostettujen musiikinoppilaitosten piirissä yli 56 000 lasta ja nuorta. Tästä suuresta lahjakkuuksien joukosta kasvavat SMOL:n jäsenten ohjauksessa tulevaisuuden Karita Mattilat ja Esa-Pekka Saloset.