Tšaikovski

Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 4 f-molli; Vuodenajat. Philadelphian orkesteri sekä Christoph Eschenbach, johtaja ja piano. Ondine, ODE 1104-5.

Huippuelämyksellisiä levyjä suoltava Christoph Eschenbach ei sentään joka kerta yllä parhaimpaansa. Toki tarjolla on jälleen laatua - ensimmäinen taianomainen hetki koetaan sinfonian alussa, kohtalontrumpettien ja teeman välisessä suvannossa. Sellaista viipyilevää traagisuutta Tšaikovskin neljäs minun mielestäni kaipaa, mutta Eschenbachin yleistunnelma on pikemminkin notkeasti etenevä. Scherzo saa olla hilpeä, mutta jollain musiikillisella eleellä siihenkin pitäisi luoda tunne taiteilijaparan yllä roikkuvasta Damokleen miekasta.

Finaalissa kohtaloteema sentään palaa Philadelphian orkesterin upeiden vaskien kaikella hyytävällä voimalla. Volyymisäätimen kanssa saa olla tarkkana, etenkin jos kuuntelee dynaamista SACD-monikanavamiksausta.

Levyn täytteeksi Eschenbach on pitkästä aikaa soittanut pianoa. Vuodenaikoja kuunnellessa tulee tahmainen olo - vaikuttaa kuin Eschenbachin sormet eivät kovin terävästi pysyisi tulkinta-ajatusten perässä.