Kauniinkitkerät hyvästit haaveille

Tatjanan kirjeet lentävät taivaan tuuliin kuvaten illuusioiden katoamista.

Pjotr Tshaikovski ei halunnut kutsua Jevgeni Oneginia oopperaksi vaan lyyrisiksi kuviksi. Kohtaukset avaavat ikkunoita hahmojen kaipuun täyttämään sieluun. Tämä koskee niin haaveilevaa Tatjanaa, juuretonta Onegin-keikaria kuin runoilija Lenskiäkin. Ohjausten haasteena ovat silti motiivit illuusioiden ja viattomuuden lopulle – pelkkä tunteilu ei riitä.

Marco Arturo Marellin uudessa ohjauksessa Kansallisoopperassa tämä toteutuu mainiosti. Marelli on esteetikko, joka aina myös itse lavastaa tuotantonsa, ja hänen visuaalisesti hivelevästä tyylistään on saatu Töölönlahdella nauttia jo Ruusuritarissa, Pélleas ja Mélisandessa ja Lepakossa. Jevgeni Onegin jatkaa samaa menestysten sarjaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS