RDO 175 Rautavaaran pitkä matka

RDO 175

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Einojuhani Rautavaara (1928–2016) ehti käydä läpi monenlaiset tyylikaudet ja tekniikat. Vaikka hänen myöhäistuotantonsa uusromanttinen vire tuntuukin takinkäännöltä sarjalliseen kauteen verrattuna, se ei sitä ole. Säveltäjä löysi musiikkinsa pohjaksi tonaalisen rakenteen, joka sallii loputtomien melodialinjojen kehräämisen. Niistä kasvavat myös ne dissonoivat häiriöelementit, jotka periytyvät modernistiselta kaudelta. Näin hän pystyy rakentamaan pitkälinjaista ja harmonista musiikkia, jossa silti draama ja värikkyys ovat mukana.

Sellokonsertto nro 2 ”Towards the Horizon” on vuodelta 2009, ja se on tyyppiesimerkki Rautavaaran melodisesta myöhäiskaudesta. Nimen hän keksi teokselle vasta vähän ennen valmistumista, ja se antoi idean teoksen loppuun: ”Teoksen lopussa on kolme jaksoa, joissa sello laulaa korkeimmassa rekisterissään linjaa, joka toi mieleeni kuvan kaukaisesta horisontista.” Kyseisessä melodiassa kuuluu Thomas-oopperan teema, ja koko teos on yhtä matkaa pyörteisestä tapahtumasta kohti pelkistyneisyyttä ja henkisyyttä.

Konsertto huilulle ja orkesterille syntyi vuonna 1973 Gunilla ja Robert von Bahrin tilauksesta, mutta otsikko ”Dances with the winds” tuli mukaan vasta 1996. Teoksen erityisyytenä on neljän erivireisen huilun käyttäminen. Myöhemmässä versiossa säveltäjä jätti käytännöllisistä syistä bassohuilun pois ja siirsi sen osuuden alttohuilulle. BIS:n levyllä Robert von Bahrin nykyinen vaimo Sharon Bezaly ja Dima Slobodenioukin johtama Sinfonia Lahti tarjoavat molemmat versiot. Rondo cd:llä on alkuperäisversio, jossa bassohuilun paikoin pöllömäisesti huhuilevat, tumman mystiset sävyt ovat erityisen vetoavia.

Neljä huilua kuulostavat kuin yhtenäiseltä superinstrumentilta. Se voi tuoda visioita ilmojen linnusta, joka liitelee orkesterin tuulen mukana ja sen maisemien yllä. Lyyriset melodiat ja tanssirytmit saavat vastakohdakseen aavemaiset sävyt ja vaaran tunteet. Rautavaara hyödyntää huiluun sopivia luontomystiikan mielikuvia mutta korostaa myös yksilön ja yhteisön jännitettä: ”Soolo-osuus kiemurtelee paikallaan […], se kiemurtelee yksilön (soolo) epätoivoista ponnistelua ympäröivän yhteisön (orkesteri) puristamana ja ahdistamana.”

Teosta leimaa energisten ja koraalimaisten aiheiden jännite, ja paikoin kuuluu Debussyn tai Messiaenin kaikuja. Toisen osan pikkolo-osuus eroaa muista osista terävällä kuvaelmallaan, jossa pillipiipari tanssittaa karhua keskiaikaisilla markkinoilla. Hidas osa on alttohuilun lumoavaa laulua, jota orkesterin impulssit sysäilevät eteenpäin. Finaalista säveltäjä sanoo: ”Lopussa voisi puhua transkendenssista, vapautuksesta, kohoamisesta ad astra – ja mikseipä voisi”.

Orkesteriteos Anadyomene on peräisin vuodelta 1968, ja sitä leimaa debussymäinen soinninkäyttö. Teos kypsyi meren äärellä, mistä sen nimikin: merestä nouseva. Se sisältää veden liikkeiden kuvausta, ja säveltäjän tyylikehityksessä sillä oli ratkaiseva asema: se edusti käännettä rationaalisesta ja sarjallisesta tyylistä intuitiivisempaan.

Lintukoto vuodelta 1995 puolestaan liittyy tiiviisti Aleksis Kivi -oopperaan, sillä se on syntynyt oopperan materiaalista. Sen tilaaja oli Espoon musiikkiopisto, jonka orkesteri kantaesitti sen. Teos vie kuulijan lyyriseen rauhan satamaan ilman tarkkaa ohjelmaa.

Harri Kuusisaari

Rondo CD 4 16 RDO175 Ohjelma

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS