RDO 177 Baltian kuoroihme

RDO 177

 

Baltian maat ovat perinteisesti laulukansaa, ja Latvian radiokuoro ja Viron Filharmonian kamarikuoro ovat maidensa kuorokulttuurin ammattimaisia huippuja. Niiden soinnin täyteläisyyden taustalla on pikemmin tinkimätön sävelpuhtaus kuin laulajien määrä. Molemmat ovat tehneet myös paljon yhteistyötä nykysäveltäjien kanssa, ja Rondo-cd keskittyy esittelemään tämän työn kauneimpia hedelmiä.

Venäläinen säveltäjä ja sellisti Yuri Falik (1939–2009) on musiikissaan käsitellyt sellaisia suuria teemoja kuin uskollisuus, rakkaus, etiikka ja luonto. Hän yhdistää sävelkielessään selkeitä, usein modaalisia harmonioita modernin musiikin tekniikkoihin. Kuoroteos Stranger (1974) perustuu symbolistirunoilija Alexander Blokin tekstiin. Habanera on osa kuorokonserttoa (1979), ja perinteinen espanjalainen tanssi luo perustan eloisalle teokselle.

Virolainen Erkki-Sven Tüür teki teoksensa The Wanderer’s Evening Song Viron Filharmonian kamarikuoron 20-vuotisjuhliin vuonna 2001. Se perustuu Ernst Ennon runoon, joka kertoo Pohjolan metsien hiljaisuuden lumoamasta vaeltajasta. Vaikka aihe viittaa romantiikkaan, Goetheen ja Rückertiin, Tüür korostaa dramaattista jännitettä dissonoivien tekstuurien ja kirkastuneiden sointujen välillä ja välittää omanlaistaan suhdetta uskontoon.

Ukrainalainen Valentin Silvestrov on modernististen tyylikausien kautta päätynyt aivan omanlaiseensa musiikkikieleen, joka on ”vastausta ja kaikua sille, joka on olemassa.” Tätä olevaisen metatasoa ilmentävät oudolla tavalla kauniit soinnit, joissa luostarimainen ankaruus yhdistyy katkeransuloiseen lyyrisyyteen.

Arvo Pärt kirjoitti teoksensa Da pacem Domine (2004/06) Barcelonassa pidettyyn rauhankonserttiin Jordi Savallin tilauksesta. Sytykkeenä teokselle olivat Madridin metrossa tapahtuneet terrori-iskut 2004. Teos on musiikillinen rukous rauhan puolesta. Staattisuus ja minimalistisuus luovat hypnoottisen tunnelman.

Franciscus Assisilaisen rauhanrukouksella alkaa myös latvialaisen Eriks Esenvaldsin teos A Drop in the Ocean (2006). Puhtaiden harmonioiden ja melodioiden täyttämä musiikki menee solmuihin, kun teksti puhuu surusta, pimeydestä, epäilystä ja vihasta, mutta se laantuu jälleen toiveeseen ”saada kyyhkysen siivet” ja päättyy lainaukseen Äiti Teresalta.

Virolaisen Galina Grigorjevan henkistyneillä teoksilla on yhteyksiä Venäjän ortodoksiseen musiikkiin. Silti hän ei pidä itseään kirkkomusiikin säveltäjänä, vaan hän ilmentää yleisemmin henkistä kilvoittelua. Diptych mieskuorolle (2011) kuvaa Kristuksen kuolemaa Luukkaan evankeliumin mukaan, In paradisum (2012) taas henkisen kotiinpaluun iloa. Grigorjevan musiikin rikkaissa harmonioissa soi aina valonsäde, oli teksti miten synkkää tahansa.

Harri Kuusisaari

Voit hankkia levyn tästä linkistä

 

RDO 177 Sisältö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS